Pohjois-Pohjanmaan Dreeverikerho ry

KESÄPÄIVÄT OULAISISSA

Vuosi 2001 on se vuosi, jolloin Dreeverijärjestön kesäpäivien järjestämisestä vastaa Pohjois-Pohjanmaan Dreeverikerho. Toivottavasti kaikilla kesäpäiville osallistuneilla oli hauska ja muistorikas reissu Oulaisiin ja idylliseen kartanomajataloon kauniin luonnon keskelle.

Sunnuntaina 29.7. oli rodun päänäyttely. Ilmojen herra oli suosiollinen aina narttujen arvosteluun asti. Sitten tulikin vettä oikein kunnolla näyttelyväen niskaan, mutta kuuro oli onneksi pieni ja meni nopsaan ohi. Muuten ilma oli koirien suhteen sopivan vilpoinen.


Dreeveriväkeä alkoi virrata paikalle mukavasti aamutuimaan, olihan osa yöpynyt alueella. Yhdeksän jälkeen kehän reunalla oli vielä tosi rauhallista. Siinä oli hyvä vaihtaa kuulumisia ja mietiskellä vaikka tulevaa metsästyskautta.


Koirat olivat kovasti innoissaan saapuessaan näyttelyalueelle. Monet ovat jo kokeneita kehäkettuja, toiset taas ensimmäistä kertaa mukana, kuten tässä Kurttilan Merjan Ruotsin tuonti Takita (takana). Lupaava narttupentu sai myöhemmin kilpailussa pentuluokan KUPIn.

Tuomarina toimi ansioituneesti Hannu Talvi. Hattua pitää nostaa tuomarille, niin vaikea on dreevereitä pistää järjestykseen. Laatu oli kesäpäivillä koirien suhteen hyvä.



Ensimmäisen kerran tuomarin syynissä hieman jännittää. Tässä pentuluokan uros Jaro Kiimingistä vielä hakemassa tuntumaa näyttelytilanteeseen. Joskus se on tämäkin ura aloitettava.


Odottelun voi käyttää hyödyksi vaikkapa turkin harjaukseen, kuten Tenho Lainevesi kokeneena konkarina ja monet näyttelyt kiertäneenä. Tärpin Anu laitetaan tip top kuntoon, vaikka vesisade hieman turkkia kastelikin. Avoimessa luokassa kilpaillut koira sai tuomarilta AVO1 ja AVK3.


Kerhon koiria kilpaili mm. urosten käyttöluokassa Siikon Eetu ja Yläahon Emppu. Uroksia koko kilpailussa oli pentuluokassa 1 kpl, junioreissa 2 kpl, nuorissa 2 kpl , avoimessa 1 kpl , käyttöluokassa 9 kpl ja veteraaniluokassa 1 kpl.


Siikon Eetu ja Kurttilan Merja ovat jo kokeneita näyttelykävijöitä ja kehätyöskentelykin oli sen mukaista, eli loistavaa. Eetu näyttää nauttivan olostaan huomion keskipisteenä ja näinhän menestyvän koiran on tehtäväkin. Eetun tulos kilpailussa KÄY1, KÄK3, SA ja PU3


Väliajalla muistettiin merkkipäiviään viettäneitä menestyneitä dreeverimiehiä. Järjestön lahjan sai Tenho Lainevesi Matkanivalta sekä viirin Esko Männikkö Vetelistä. Onnittelemassa Stig Sundman ja Jouni Ryyti


Käyttöluokan uroksia laitettiin järjestykseen oikein urakalla, sillä olihan koiria kilpailussa mukana 9 kpl tässä luokassa.


Narttuja kilpailussa oli pentuluokassa 1 kpl, junioreissa 3 kpl, nuorissa 6 kpl, avoimessa 5 kpl, käyttöluokassa 4 kpl ja veteraaneissa 1 kpl. Paras narttu oli nuorten luokan ykkönen Pajulammen Licka ja toinen Juholan Amanda, joka oli avoimen luokan ykkönen.


Jälkeläisluokan voittaja oli monivalio Siikon Kata Tornion Aapajoelta ja kasvattajaluokan voitto meni myös Katan jälkeläisille Tax Box kenneliin. Kerhon koirista mukana Tax Box Hilux.


Odottavan aika ei onneksi käynyt kovin pitkäksi. Tax Box Hilux odottelee pääsyä paras uros kisaan, nuorten luokasta lohkesi NUO1, NUK1 ja SA. Lisämeriittinä PU5, sillä olihan koira vielä tosi keltanokka kokeneiden konkareiden seassa.


Nuorissa on tulevaisuus myös dreeverin näkökulmasta katsottuna. Kehän reunalla ihastutti Ryytin Jounin Ruotsin tuonti "Kaapo", joka vielä tyynen rauhallisesti katseli vanhempien hännänheiluttajien touhuiluja. Tästäkin pennusta tulemme vielä varmasti kuulemaan.


Rantsilaa edusti näytelyssä hienosti avoimen luokan narttu Muru, joka sai AVO1 ja AVK5.

Suomen Dreeverijärjestön 2001 kesäpäivänäyttelyn voittaja:



VSP Jope, Tapani Hooli, TornioROP Pajulammen Licka, Minna Toivanen, Kulho