POHJOIS-POHJANMAAN DREEVERIKERHO RY
DREEVERI - MONIPUOLINEN KÄYTTÖKOIRA
Hunajan ultra-Driven
Dreeverin historia juontaa
juurensa Keski-Euroopan vuoristoseuduilta, missä
metsästykseen käytettiin matalaa, hitaasti ajavaa
pienajokoiraa, dachsbrackenia. Näitä koiria tuotiin
Ruotsiin 1900-luvun alkupuolella ja hidas rodunjalostus
kohti nykyistä dreeveriä alkoi. Tanskalaisia
strellufajokoiria risteytettiin ruotsalaisen
dachsprackenin kanssa ja tuloksena oli 1940 luvulla
mustamanttelinen koira, joka sai nimekseen dreeveri 1947
ja rekisteröitiin itsenäisenä rotuna 1953. Suomeen
ensimmäiset dreeverit tuotiin 1952 ja 1955 perustettiin
Suomen Dreeverijärjestö. Pohjois-Pohjanmaalle dreeverit
saapuivat 1958-59, jolloin Haapavedelle tuotiin
ensimmäiset koirat. 1983 perustettiin paikallinen
Dreeverikerho.
Dreeveri on luonteeltaan rohkea ja
tottelevainen, selvästi yhden miehen tai naisen koira.
Se ei saa olla hyökkäävä eikä arka, nämä
luonteenpiirteet on otettava jalostuksessa huomioon ja
karsittava pois. Tässä ollaan päästy todella hyvin
tavoitteeseen ja nykydreevereiden luonne on suurimmalta
osalta juuri oikea. Peräänantamaton sitkeys jopa
metrisessä lumihangessa jänismetsällä on
silmiinpistävimpiä piirteitä rodun luonteessa. Koira,
joka menee läpi harmaan kiven saavuttaakseen
päämääränsä; voiko enempää vaatia.
Dreeveri on
puhtaasti käyttökoira. Kyllähän siitä sohvaperunankin
saa, jos pienestä pennusta asti sen siihen kouluttaa,
mutta kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin
dreeverin ottaa pelkäksi seurakoiraksi. Varsinkin
uroskoira on täynnä räjähtävää intoa ja liikunnan halua.
Motivaatio metsästämiseen on kova ja metsästyskauden
ulkopuolella on oltava muunlaista toimintaa korvaamassa
tätä luontaista työtä. Koiraa voi käyttää monenlaiseen
harrastukseen ja ainakin allekirjoittanut pitää
dreeveriä muuntautumiskykyisenä rotuna. Toko on hyvä
harrastus sekä koiran että omistajan kannalta, agility
-esteilläkin olemme käyneet ja näyttelytoiminta on kesän
parasta touhua dreeverin kanssa.
Dreeveri on
rotuna suhteellisen terve. Etujalkojen kierous, joka
ennen oli vallitsevana, on nykyisin saatu aika tavalla
karsittua. Pitkäselkäisen koiran vaivana on myös
selkäsairaudet, jotka dreeverillä eivät onneksi ole
kovinkaan yleisiä. Lonkkakuvaukset eivät ole pakollisia,
mutta suositeltavia, ja nykyisin yhä useammat
jalostukseen käytettävät koirat kuvataan. C-lonkkia
löytyy jonkin verran.
Dreeverin olemus on pitkä
ja matala, mutta kuitenkin sopusuhtainen. Sen raajat
ovat voimakkaat ja nilkat taipuisat. Pää on suhteellisen
iso, mutta ilman otsapengertä, kuono on pitkä ja
lievästi kyömy. Sukupuolileima on selkeä, naaraan pää on
paljon pienempi ja kuono sirompi. Korvat ovat
keskipitkät ja leveät sekä suhteellisen alas
kiinnittyneet. Silmät ovat ilmeikkäät ja tumman ruskeat.
Rintakehä on voimakkaasti kehittynyt ja munanmuotoinen,
selkä on lihaksikas, kaula on pitkä ja voimakas ja siinä
ei saa olla löysää nahkaa. Häntä on pitkä ja alta
harjamainen, hännän päässä valkea merkki. Kirsu tulee
olla musta, mutta punavalkealla myös lihan värinen kuono
sallitaan. Väreiltään dreevereitä on monenkirjavia:
mustavalkoinen tai punavalkoinen,
musta-ruskea-valkoinen, riistaväri-valkoinen
riistaväri-ruskea-valkoinen. Vain maksanruskea väri on
kielletty. Valkeaa tulee näkyä joka puolelta koiraa
katsellessa. Uroksen säkäkorkeus 32-38 cm nartun 30-36
cm.
Dreeverin suosio on pysynyt tasaisena vuosien
saatossa. Vuosittain rekisteröidään Suomessa n. 250
pentua ja rotu on ollut kuuluisa tasaisuudestaan tällä
rintamalla. Vuonna 2000 tuli kuitenkin notkahdus
rekisteröinneissä, syytä voi vain arvailla.
Rotujärjestön ja paikalliskerhojen tulisikin ajaa hieman
aggressiivisemmin rodun asiaa eteenpäin, kertoa kaikille
kiinnostuneille rodun erinomaisuudesta metsästyskoirana
ja muussakin toiminnassa. Lapsiystävällinenkin dreeveri
on, jos saa kasvaa pienestä pitäen lasten keskellä.
Mukavankokoinen ja mukavaluonteinen aktiivisen ihmisen
ystävä, jota voin kyllä lämpimästi suositella kaikille
metsästyksestä kiinnostuneille. Nykyisin metsästysalueet
ovat käyneet pieniksi, joten hitaasti pienellä alueella
ajava koira on ihanteellinen tällaisiin muuttuneisiin
oloihin. Metsästysseuroilla ei ole enää useinkaan
tarjota maita esim. suomen ajokoiran tarpeisiin nähden,
joten nämä pienet ajokoirat lienevät ansainneet niille
kuuluvan arvonannon. Dreeverihän matalasta
ulkomuodostaan huolimatta pystyy ajamaan paksussakin
lumihangessa voimakkuutensa ja sitkeytensä takia.
Toivottavasti rodun suosio pienen tasanteen jälkeen
jälleen nousee ja uusia ylpeitä dreeverin omistajia
liittyy joukkoomme.
HUMALA-ARON VIIVI mejä koirana