background

    POHJOIS-POHJANMAAN DREEVERIKERHO RY

DREEVERI - MONIPUOLINEN KÄYTTÖKOIRA

Hunajan Ultra-Driven
Hunajan ultra-Driven

Dreeverin historia juontaa juurensa Keski-Euroopan vuoristoseuduilta, missä metsästykseen käytettiin matalaa, hitaasti ajavaa pienajokoiraa, dachsbrackenia. Näitä koiria tuotiin Ruotsiin 1900-luvun alkupuolella ja hidas rodunjalostus kohti nykyistä dreeveriä alkoi. Tanskalaisia strellufajokoiria risteytettiin ruotsalaisen dachsprackenin kanssa ja tuloksena oli 1940 luvulla mustamanttelinen koira, joka sai nimekseen dreeveri 1947 ja rekisteröitiin itsenäisenä rotuna 1953. Suomeen ensimmäiset dreeverit tuotiin 1952 ja 1955 perustettiin Suomen Dreeverijärjestö. Pohjois-Pohjanmaalle dreeverit saapuivat 1958-59, jolloin Haapavedelle tuotiin ensimmäiset koirat. 1983 perustettiin paikallinen Dreeverikerho.

Dreeveri on luonteeltaan rohkea ja tottelevainen, selvästi yhden miehen tai naisen koira. Se ei saa olla hyökkäävä eikä arka, nämä luonteenpiirteet on otettava jalostuksessa huomioon ja karsittava pois. Tässä ollaan päästy todella hyvin tavoitteeseen ja nykydreevereiden luonne on suurimmalta osalta juuri oikea. Peräänantamaton sitkeys jopa metrisessä lumihangessa jänismetsällä on silmiinpistävimpiä piirteitä rodun luonteessa. Koira, joka menee läpi harmaan kiven saavuttaakseen päämääränsä; voiko enempää vaatia.

Dreeveri on puhtaasti käyttökoira. Kyllähän siitä sohvaperunankin saa, jos pienestä pennusta asti sen siihen kouluttaa, mutta kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin dreeverin ottaa pelkäksi seurakoiraksi. Varsinkin uroskoira on täynnä räjähtävää intoa ja liikunnan halua. Motivaatio metsästämiseen on kova ja metsästyskauden ulkopuolella on oltava muunlaista toimintaa korvaamassa tätä luontaista työtä. Koiraa voi käyttää monenlaiseen harrastukseen ja ainakin allekirjoittanut pitää dreeveriä muuntautumiskykyisenä rotuna. Toko on hyvä harrastus sekä koiran että omistajan kannalta, agility -esteilläkin olemme käyneet ja näyttelytoiminta on kesän parasta touhua dreeverin kanssa.

Dreeveri on rotuna suhteellisen terve. Etujalkojen kierous, joka ennen oli vallitsevana, on nykyisin saatu aika tavalla karsittua. Pitkäselkäisen koiran vaivana on myös selkäsairaudet, jotka dreeverillä eivät onneksi ole kovinkaan yleisiä. Lonkkakuvaukset eivät ole pakollisia, mutta suositeltavia, ja nykyisin yhä useammat jalostukseen käytettävät koirat kuvataan. C-lonkkia löytyy jonkin verran.

Dreeverin olemus on pitkä ja matala, mutta kuitenkin sopusuhtainen. Sen raajat ovat voimakkaat ja nilkat taipuisat. Pää on suhteellisen iso, mutta ilman otsapengertä, kuono on pitkä ja lievästi kyömy. Sukupuolileima on selkeä, naaraan pää on paljon pienempi ja kuono sirompi. Korvat ovat keskipitkät ja leveät sekä suhteellisen alas kiinnittyneet. Silmät ovat ilmeikkäät ja tumman ruskeat. Rintakehä on voimakkaasti kehittynyt ja munanmuotoinen, selkä on lihaksikas, kaula on pitkä ja voimakas ja siinä ei saa olla löysää nahkaa. Häntä on pitkä ja alta harjamainen, hännän päässä valkea merkki. Kirsu tulee olla musta, mutta punavalkealla myös lihan värinen kuono sallitaan. Väreiltään dreevereitä on monenkirjavia: mustavalkoinen tai punavalkoinen, musta-ruskea-valkoinen, riistaväri-valkoinen riistaväri-ruskea-valkoinen. Vain maksanruskea väri on kielletty. Valkeaa tulee näkyä joka puolelta koiraa katsellessa. Uroksen säkäkorkeus 32-38 cm nartun 30-36 cm.

Dreeverin suosio on pysynyt tasaisena vuosien saatossa. Vuosittain rekisteröidään Suomessa n. 250 pentua ja rotu on ollut kuuluisa tasaisuudestaan tällä rintamalla. Vuonna 2000 tuli kuitenkin notkahdus rekisteröinneissä, syytä voi vain arvailla. Rotujärjestön ja paikalliskerhojen tulisikin ajaa hieman aggressiivisemmin rodun asiaa eteenpäin, kertoa kaikille kiinnostuneille rodun erinomaisuudesta metsästyskoirana ja muussakin toiminnassa. Lapsiystävällinenkin dreeveri on, jos saa kasvaa pienestä pitäen lasten keskellä. Mukavankokoinen ja mukavaluonteinen aktiivisen ihmisen ystävä, jota voin kyllä lämpimästi suositella kaikille metsästyksestä kiinnostuneille. Nykyisin metsästysalueet ovat käyneet pieniksi, joten hitaasti pienellä alueella ajava koira on ihanteellinen tällaisiin muuttuneisiin oloihin. Metsästysseuroilla ei ole enää useinkaan tarjota maita esim. suomen ajokoiran tarpeisiin nähden, joten nämä pienet ajokoirat lienevät ansainneet niille kuuluvan arvonannon. Dreeverihän matalasta ulkomuodostaan huolimatta pystyy ajamaan paksussakin lumihangessa voimakkuutensa ja sitkeytensä takia. Toivottavasti rodun suosio pienen tasanteen jälkeen jälleen nousee ja uusia ylpeitä dreeverin omistajia liittyy joukkoomme.
 

 

Viivi mejä

HUMALA-ARON VIIVI mejä koirana